Aihearkisto: nainen

Äitiydestä

Mieleeni on jäänyt vuosia sitten käyty keskustelu äitiydestä ja äidin tunteista. Nuori, juuri synnyttänyt äiti itki, kun ei tuntenut mitään lastaan kohtaan. Vieraita kävi ihastelemassa, tuore mummo ja muut sukulaiset olivat haltioissaan lapsenlapsesta, uudesta perheenjäsenestä. Äiti vain ihmetteli nyyttiä eikä uskaltanut ääneen sanoa mitä tunsi.

Synnytyksen jälkeen tuhiseva ryppyinen vauva rinnalla. Takana synnytyksen aiheuttama kipu jonka tilalla uupumus kovasta työstä sekä helpotus ponnistelujen päättymisestä. Samalla jännitys siitä, että kaiken uuden ja oudon opettelu on edessä. Ruusunpunainen rakkaus ei olekaan aina ensimmäinen tunne jota tuntee vastasyntynyttä kohtaan.  Kaikki ympärillä usein olettavat äidin olevan onnellinen ja ihastunut, eikä äiti siinä hetkessä aina uskalla sanoa kenellekään, että vauva näyttää lähinnä menninkäiselle ja tuntui vieraalle. Joskus unohtuu, ettei lapsen syntymä tarkoita automaattisesti äidillisten rakkauden tunteiden välitöntä heräämistä. Päinvastoin, on ihan tavallista, että tutustuminen uuteen ihmiseen voi viedä aikaa. Vauva, vaikka onkin ollut mukana yhdeksän kuukautta, on syntyessään vieras ihminen. Vieraaseen ihmiseen tutustuminen ja tunnesiteen vahvistaminen voi viedä hetken. Eikä siinä ole mitään väärää.

Etenkin ensimmäiseen synnytykseen liittyy niin paljon kaikkea uutta. Uusien rutiinien opettelua, toiseen tutustumista sekä jo raskausaikana alkunsa saaneiden haaveiden ja odotusten täyttymistä ja muuttumista todellisiksi. Siinä on helposti kaikesta aivan uuvuksissa. Ihan niin kuin synnytys ei olisi jo riittävä ponnistus. Päässä pyörii yhtäkkiä kaikenlaisia kysymyksiä. Miten pärjään, osaanko tämän tai tuon asian. Mistä tiedän miten toimia, miten imetys ja niin paljon monia muita kysymyksiä, vailla vastauksia. Kaiken lisäksi pitäisi vielä hyväksyä se, ettei tiedä vastauksia, että kaikki on uuden opettelua ja ettei yhtä oikeaa vastausta ole.

Entä sitten imetys? Imettäminen voi tuntua jo ajatuksena hieman pelottavalle. Entä jos se ei onnistu tai se sattuu ja tuntuu erittäin oudolle jopa vastenmieliselle. Ensi-imetys, luulen että lähes jokainen äiti muistaa sen kerran ja siihen liittyvät tuntemukset. Kukaan ei varottanut, että imetys alkuun oikeasti sattuu, eikä kukaan sanonut, että se voi tuoda pintaan kaikenlaisia tunteita. Toisten mielestä ei ole mitään sen ihanampaa kuin tuhiseva vauva rinnalla. Vielä lasten kasvettua ja imetyksen päätyttyä jää se ikävä, vastasyntyneestä rinnalla. Toisten mielestä taas imetys on vauvan ruokintaa, ei sen kummempaa ja toisten mielestä taas itselle täysin vieras ehkä jopa epämiellyttävä kokemus, kipuineen. Se imettääkö äiti vai syöttääkö lastaan pullosta, ei tee äidistä yhtään sen parempaa tai huonompaa äitiä. Jokainen toimii itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kaiken tämän keskellä ei ole ihme, että sitä huomaa ihmettelevänsä kuka tuo pieni menninkäisen näköinen nyytti oikein on. Tai, että olisi kiva, jos joku hoitaisi vauvaa hetken, että saisi nukkua. Kaikki tuntuu välillä olevan tasapainoilua väsymyksen ja tunteiden kanssa. Osittain hormonien aiheuttamaa ylipirteyttä ja samasta syystä johtuvaa tunteiden myllerrystä. Miten siinä kohtaa sitten vielä muistaa, että jopa äidillä on oikeus kaikkiin tunteisiin sekä lupa pyytää apua uupuessaan. Äitiyteen kun vielä edelleen helposti liitetään kaikkivoipaisuuden tunne. Äiti pärjää, osaa, ei väsy eikä kiukustu koskaan. Äitikin kuitenkin on vain ihminen. Ihminen kaikkine tunteineen ja mielialoineen. Ja kyllä, tekee myös virheitä, yhden toisensa jälkeen. Mutta niin kuin kaikki muutkin, oppii virheistään ja ehdottomasti tekee koko ajan parhaansa äitiydessään. Voi kunpa emme laittaisi niin suuria odotuksia äidin ihmeelliselle jaksamiselle.

Entä se äidinrakkaus, se rakkaus kyllä syntyy sieltä. Toisinaan heti vauvan rinnalle saatuaan tai ensimmäisen imetyksen onnistuttua. Se milloin rakkaus syntyy, sillä ei ole väliä. Joskus huomaa vauvan kanssa kotiin päästyään jonkun ajan kuluttua, että tuo pieni tuhiseva nyytti on minun, minun rakas lapseni. Ja sillä hetkellä tajuaa, ettei ole mitään mitä ei lapsen eteen tekisi, ei mitään miltä häntä ei suojelisi, tajuaa että se rakkaus on kaikkein vahvin rakkaus. Äitinä voi olla kaikelta suojeleva leijonaemo tai maailmoja syleilevä äiti joka ohjaa lastaan kokeilemaan itse. Yhtä kaikki, rakkaus on kuitenkin aina lopulta äidin rakkaus, eikä äidin rakkaus lastansa kohtaan kuole koskaan.

Share This:

Itsepuolustus

Itsepuolustus

 

Osallistun tänään, naistenpäivänä tapahtumaan, johon en vuosi sitten olisi uskonut ikinä osallistuvani. Itsepuolustusnäytökseen, tilaisuudessa, joka on suunnattu naisille.

Vuosi sitten huhtikuun lopulla, osallistuin ensimmäisen kerran brasilialaisen jujutsun tunnille. Hyvin arastellen osallistuin alkeistunnille, joka oli suunnattu vain naisille. Aloitimme perusteista ja kävimme läpi yksinkertaisia itsepuolustuskeinoja. Mukavaa, hauskaa ja leikkisää tekemistä yhdessä nauraen. Rennossa ilmapiirissä, keskinäistä luottamusta kasvattaen. Kunnes tuli kohta, jossa mietittiin tilannetta, miten puolustautua, jos joku hyökkäisi kimppuun takaapäin kuristaen.

Yhtäkkiä olin monien vuosien päässä menneisyydessä ja pelko, ahdistus, paniikinomainen tunne valtasi mielen. Ohjaaja huomasi tilanteeni ja yhdessä selvisimme, hitaasti pikkuhiljaa, askel kerrallaan. ” Ei mitään hätää, kaikki on hyvin, olemme täällä yhdessä, muista hengittää”  Yhdessä asioita läpi käyden, vanhat pelot, ahdistukset ja kipeät muistot jäivät pikkuhiljaa, useiden tuntien jälkeen, pelkiksi muistoiksi. Kiitos opettajani sekä kaikkien tunnilla olleiden kärsivällisyyden ja ymmärryksen.Tunneilla oli ja on edelleenkin lupa itkeä, nauraa, tulla kuulluksi, keskustella ja olla arvostettu sellaisenaan, omana itsenään. Tämä tunne, olla arvostettu, omana itsenään, on ollut aivan parasta itsepuolustusta.

Kehomuisti on muistutellut minua, alkuun hyvin useissa tilanteissa ja uuden oppiminen on ollut monella tavalla haasteellista, mutta samalla hyvin palkitsevaa. Itsepuolustustunnista tuli harrastus ja harrastus toi mahdollisuuden, mahdollisuuden löytää ja olla paras versio itsestä. Minulle itsepuolustus ei näyttäydy keinona voittaa vastustaja hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Päinvastoin, keinona selviytyä itse, itseä vahingoittamatta, seisten omilla jaloilla, oikeutettuna itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan.

Häpeäntunne, pelko omasta tai läheisten puolesta, nujerrettu itsetunto, ahdistus ja kaikki ne muut tuntemukset, joita siinä epätodellisessa tilanteessa tuntee, mahdollistavat vallankäytön jatkumisen.  Ajatukset, siitä ettei pärjää yksin, tätä ei olisi tapahtunut, jos en olisi toiminut näin, oikeastaan tämä on minun syytäni, vaikeuttavat luottamista itseensä. Itseluottamuksen puute taas vaikeutta askeleen ottamisen pois tilanteesta, joka on itselle jollain tavalla lähes helvetillinen. Henkisen- tai fyysisen väkivallan tai hyväksikäytön jatkuminen mahdollistuu, kun ääni sisällä pyytää anteeksi olemassaoloaan ja pohtii omaa arvottomuuttaan.

 

Siksi rohkaisenkin jokaista ihmistä, mutta erityisesti tänään jokaista naista, naiseksi itsensä kokevaa. Oli tilanne tänään minkälainen tahansa, muista itsesi, olet arvokas. Olet arvokas sinulle itselle, olet arvokas läheisillesi. On sinun itsepuolustuskeinosi mikä tahansa, etsi se. Kuuntele itseäsi ja anna itsellesi mahdollisuus selviytyä. Ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tukemaan sinua, jotka auttavat löytämään tiesi, ihmisiä jotka seisovat rinnallasi silloin kun tarvitset. Hetkissä, jossa pitää muistaa vain hengittää.

Näin naistenpäivänä, haluan muistuttaa, että jokaisella naisella on oikeus itsepuolustukseen. Olla oma itsensä, juuri sellaisena, niin kauniina, naisellisena, herkkänä, vahvana, urheilullisena tai minkälaisena ikinä itse kokee itsensä olevan. Ei kenenkään toisen versiona, ei kenenkään toisen vaatimusten mukaisena.

Olla omalla tavalla kaunis ja puolustaa itseään.

Share This: