Riskien kartoittamista

Yksityisenä seksuaaliterveysklinikkana yhtenä osana toimenkuvaamme kuuluu seksitautitestaus.

Lain mukaan jokaisella on oikeus seksitautitesteihin omalla terveysasemalla. Tämän oikeuden toteutumisessa on ikävä kyllä paljon erilaisia asiakkaan oikeutta rajoittavia tekijöitä. Tottakai asiakkaat ohjautuvat yksityiselle lääkäriasemalle testeihin monista eri syistä, mutta yhtenä tekijänä ei saisi olla vaikeus päästä testeihin julkisella puolella.

Valitettavan usein kuulee, ettei näihin testeihin saa lähetettä terveysasemalla, ellei ole oireita. Eikä sittenkään kaikkiin, vaikka on. Lisäksi monet kertoivat hoitohenkilökunnan syyllistävän asiakasta huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä. Käytännöissä on  isoja eroja pääkaupunkiseudullakin paljon. Toisissa paikoissa pelkkä soitto terveydenhoitajalle riittää ja terveydenhoitaja tekee lähetteen testeihin. Kattavasti, mikäli riskikontaktista eli suojaamattomasta seksistä on riittävästi aikaa. Toisena ääripäänä vaaditaan oireiden kuvaus, tarkempia tietoja kumppanista ja kumppanin kotimaasta sekä ruiskuhuumeiden käytöstä, eikä riskiaikoja kysellä. Oirekuvan sekä hoitajan arvioiman riskin mukaan saa lähetteen, useimmiten pelkkään klamydia testiin.

En oikein ymmärrä mitä merkitystä on sillä, onko henkilöllä oireita. Silloin kun ihmisellä on pelko mahdollisesta tartunnasta, voi oireiluntuntua olla, vaikkei mitään tartuntaa olisikaan ja toisinpäin. Etenkin kun tiedetään että taudit voivat olla oireettomia tai hyvin vähäoireisia.  Mikäli oireita ei ole olleenkaan, eikö testejä tehdä? Kuka päättää millä oireilla saa testattua ja minkä seksitaudin?

Tarkemmat tiedot kumppanista tai kumppanin kotimaasta mietityttää myös.  Jos kaksi henkilöä harrastaa seksiä kumpikin ensimmäistä kertaa elämässään toisen ihmisen kanssa, tiedetään ettei tartuntariskiä ole. Jos taas seksiä harrastaa kaksi ihmistä, joista toisella tai kummallakin on jo aikaisempia seksikokemuksia muiden ihmisten kanssa, ei tiedetä todellista tautiriskiä. Enkä usko, että kumppanin kantasuomaisuus muuttaa tätä riskiä juurikaan. Tänä päivänä matkustetaan paljon, seksiä harrastetaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Sitä paitsi, jos kantasuomalaisuus on riskiä madaltava tekijä, niin valitettavasti nykypäivänä keski-ikäiseltä suomalaiselta heterolta unohtuu se kondomi yhdenillan kumppanin kanssa herkemmin, nuoret ovat valveutuneempia. Meillä elää edelleen myytti, että esimerkiksi HIV olisi ruiskuhuumeita käyttävien tai homojen sairaus. Kysyttäessä kumppanin tarkempia tietoja, riskikartoitus perustuu mihin?

Syyllistäminen ei saisi koskaan olla hoitohenkilökunnan tehtävä, ei ainakaan silloin kun asiakas hakeutuu testeihin. Usein jo testeihin hakeutuminen tuntuu nololta, pelottavalta ja mahdollisesti myös hieman syylliseltä asiakkaasta itsestään, ilman että vastaanottava henkilö syyllistäisi häntä tilanteesta. Tottakai valistus ja ohjaus kondomin käytöstä ja seksitaudeilta suojautumisesta kuuluu asiaa ja tulee tehdä asiallisesti, mutta menneen tilanteen syyllistäminen ei kuulu.

Seksitautilastot muuttuvat koko ajan, mutta todellista kuvaa ne tuskin kertovat tartuntatilanteesta. Ainakaan jos julkisella puolella klamydiatesti on ainoa, joka asiakkaalta otetaan tilanteessa, jossa on oireita, kumppani oli kantasuomalainen ei ruiskuhuumeiden käyttäjä.

 

Tosiasia on, että se kondomi unohtuu nuorilta ja aikuisilta aivan yhtä helposti kuin mikä tahansa muukin asia. Syitä unohdukselle tai virheelliselle käytölle löytyy useita ja pääsääntöisesti ne syyt aivan inhimillisiä. Seksitautitesteihin pitäisi olla oikeus, oli syy testaukselle mikä tahansa. Ihan oikeasti, asiakkaalla on oikeus kaikkiin seksitautitesteihin niin halutessaan. Toiset ovat jopa niin vastuullisia, että käyvät testeissä uuden suhteen alussa, ihan vain varmuuden vuoksi, ettei uuteen suhteeseen tule turhaa painolastia. Kun kumpikin seurustelusuhteen osapuoli käy testeissä silloin kun aikaisemmista riskitilanteista on kulunut riittävän pitkä aika, voidaan olla varmoja, ettei ainakaan niiden osalta tule yllätyksiä.

 

Share This:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *